lauantai 27. heinäkuuta 2013

Käyttäkää sitä KoiraNetiä!

Säästytte paljolta pahalta silloin (eikä rahaa pala yhtä iloisesti, siksi postauksella on säästövinkit-tägi). Tässä muutama terveystulos tänä kesänä syntyneiden shelttipentueiden vanhemmilta. Eli niiltä koirilta, joilta uunituoreet pikkumussukat perivät terveytensä tai sairautensa:




Ja loppuhuipennus:

Suomennos: 2-vuotiaalla nartulla on todettu vakava-asteinen kyynärnivelen nivelrikko ja sen lonkat on arvosteltu B/B eli rajatapauksena.  Sairaita ei erota terveistä edes hinnasta, koska markkinatalous toimii ja vammaistenkin koirien pennut revitään käsistä.


Tarkistatko terveystulokset ennen kasvattajalla vierailua? Kyllä kannattaisi! Oikein tunnolliset sivuuttavat tutkimattomien vanhempien pentueet ja lukaisevat vielä esivanhempienkin tiedot, ettei emänemältä peritty pikkujuttu tai isän suvun sairaushistoria pääse yllättämään! Outoja valintoja tekevät kasvattajat eivät tietenkään ota vastuuta koiriensa sairauksista!


2 kommenttia:

  1. Toisaalta yllätyksiäkin voi tulla. Esimerkiksi koirani pentueen piti olla kovinkin terve - luovutin jo sen suhteen että suvussa olisi VAIN aata ja nollaa, koira olisi vieteiltään minulle sopiva ja kasvattaja suostuisi minulle pennun myymään. Ei pitäisi olla pahaa vikaa, mutta kas vain juuri kyseisestä pentueesta ei meinaa yhtään tervettä pentua löytyä (kaikki tiedot eivät näy koiranetissä). Kasvattaja toki kantaa vastuunsa, mutta jostain ihmeestä niitä yllätyksiäkin vaan tulee vaikka parhaansa yrittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, pennun valinta (ja kasvattajalle pentueen kasvatus ja yhdistelmän valinta yms.) on loppujen lopuksi arpapeliä. Niissä ei voi vaikuttaa kuin todennäköisyyksiin, mutta se ei tarkoita, etteikö niillekin kannattaisi antaa painoarvoa. On eri asia valita koira lupaavasta pentueesta kuin sellaisen ulkomaalaiskennelin linjasta lähtöisin oleva kukkanen, jonka koirat ovat järjestään c- tai d-lonkkaisia (kuten oma koirani). Toisessa epäonni osuu kohdalle yllättäen, toisessa kaikki merkit olivat valmiiksi ilmassa. Ympäristötekijöistä nyt puhumattakaan.

      Jo lisääntymisiässä sairaiden koirien pennutusta en hyväksy, ellei ongelman voida todistaa johtuvan aukottomasti ympäristöstä (toisen silmän menetys auto-onnettomuudessa tmv.) ja kunhan se ei aiheuta itse lisääntymisessä ongelmia. Hyvällä partnerilla kompensoitavissa olevat pikkuviat eivät ole este muutoin laadukkaan koiran jalostuskäyttöön.

      Kaksi pentuetta nuorella nartulla, jolla on iästään huolimatta 2-asteen nivelrikko molemmissa etujaloissaan, on minusta silkkaa piittaamattomuutta omaa lemmikkiä kohtaan.

      En säti kasvattajia vahingoista, joita he eivät voi ennustaa, vaan valinnoista, joilla tieten tahtoen kasvatetaan koirien elämänlaatua haittaavien ongelmien todennäköisyyttä.

      Poista